Kaikki myymämme lastenvaatteet
ovat
Suomalaista,
innovativista käsityötä.
Lähtökohtana
tuotteiden vamistuksessa on rokkaavuuden lisäksi,
käytännöllisyys ja turvallisuus. Kaikki tuotteemme
pyritään valmistamaan mahdollisimman turvalliseksi ja
mukavaksi temmeltää. Otathan tilausta tehdessäsi
kuitenkin huomioon että suurinosa tuotteista saattaa
sisältää pieniä osia tai
metalliahärpäkkeitä!
Kaikki osat
kiinnitetään huolellisesti, mutta luonnollisesti on aika
ajoin tarkistettava,
ettei ompeleet/ kiinnitykset ole löystyneet
ja että tuote on turvallinen!
Kaikkia metallineppareilla olevia
tuotteita saatavilla myös muovinepeillä!
Tuotekategoriaamme kuuluu rokkaavat vauvan-, ja
lastenvaatteet,
unimaailmaan liittyvät tuotteet sekä
MiniMiin
omat ihanat Rumis pehmolelut!
Lastenvaatteissa koot on
pääosin 56-128cm välillä.
Jos tuotteen
valinnoissa ei ole haluamaasi kokoa, ota yhteyttä sillä
tilauksesta valmistamme myös muita kokoja!
Materiaalit ja kankaan värit saattavat hiukan vaihdella
kangaserien mukaan. Pyrimme kuitenkin pitämään kankaan
ja
sävyt mahdollisimman samankaltaisina mallin kanssa.
Pidätämme oikeuden ottaa kustomoidun tuotteet mallistoomme.